Tervehdystä esittää Raija Puumalainen. Olen hiukan yli kuusikymppinen, vaikka lapsenlapsi sanoikin 48-vuotias. Olen viisilapsisen perheen vanhin, isäni oli kirvesmies ja äitini leipuri. Matkatyötä ja vuorotyötä oli jo silloin 60 -luvun alkuun mennessä ja vanhin tytär, Raija, hoiteli tietysti perhettä, siinä ne oli eväät elämään.

Kotoisin olen Imatralta, josta muutin perheeni mukana Jyväskylään -62 ja sieltä tänne Varkauteen mieheni ja ekaluokkalaisen tyttäreni kanssa vuonna -75. Kunnallisvaalit olivat silloinkin ajankohtaiset, sillä -76 alkaen olen ollut Varkauden kunnalliselämään vaikuttamassa.

Kirjastosta ja matkailusta se alkoi. Matkailun saralla oli matkailulautakuntaa, oli osakeyhtiötä, oli vaikka mitä. Kaikkea täällä yritimme. Onko Varkaus matkailukaupunki? Tässä tämänkin päivän puheenaihe! Kuntorantaan tulimme mieheni kanssa töihin ja omalta osaltani teinkin suurimman osan työelämästä Kuntorannassa. Nyt olen putken kautta eläkkeellä, vaan kiirettä pitää.

Koulutukseni on melkein kuin entinen kiertokoulu: kansakoulu, keskikoulu Imatralla ja osin Jyväskylässä, ylioppilas Jyväskylässä, opistotasoinen kaupallinen koulutus monipuolisesti. Parhaana pidän kuitenkin kuntoliikunnan eri opintoja ja siitä saatua asiantuntemusta.

Vuosikausia, aina vuodesta -85 alkaen olin Varkauden kaupunginhallituksen jäsen tai varajäsen viitisentoista vuotta. Samalla olin aluksi valtuuston varajäsen ja nyttemmin jo useamman kauden valtuustossa, jossa tosi aikomukseni on jatkaa edelleen. Siitä päätätte te äänestäjät. Tämän hetkinen tilanne Varkaudessa on kaikkien tiedossa ja jos jollakulla on omakohtaisia kokemuksia, niin tilanne saattaa tuntua tosi pahalta. Olen kuitenkin varma, että me onnistumme. Aina on muistettava, että ketään ei voi jättää, eikä jätetä, heitteille.

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa olen ollut aluksi kaupunginhallituksen edustajana kaksi kautta, sittemmin jäsen ja nyt perusturvalautakunnan puheenjohtajana. Lautakunnan puheenjohtaja ja jäsenet ovat meitä kaikkia varten. Yhteydenottoja tulee tosi harvakseen. Ehdotuksia ja vinkkejä kaipaamme.

Harrastuksiani on aina ollut liikunta niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Kuntosali ja lenkkeily (lue kävely) ovat a. ja o. Kävelyssä pitää vain muistaa PPPP - pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta. Minä juttelen itsekseni metsälenkilläkin. Toinen rakas harrastus on lukeminen. Parasta on herätä aamulla ennen viittä ja saada omaa aikaa, luen dekkareita, historiallisia romaaneja, suomalaisia oudompia kirjailijoita, runoja ääneen, mitä vain.

Vasemmistolainen olen aina ollut, sillä sosiaalisuus, toisista välittäminen ja vapaaehtoinen auttaminen ovat osa minua. Tiukasti tähän kuuluu myös omasta itsestä välittäminen ja omasta kunnosta huolehtiminen. Olen edelleen mukana syksyn kunnallisvaaleissa siksi, että myös eläkeläisten pitää olla vaikuttamassa kunnan päätöksiin. Ymmärrän sen, että tarvitsemme uusia asukkaita kuntaamme, vaan samalla meistä, jotka asumme täällä tulee myös pitää huolta ja meitä tulee arvostaa.

_____________________

Pidän tärkeänä:

Takaisin ehdokkaisiin.

Takaisin edustussivulle.