Kerttu Voutilainen
Olen Kerttu Voutilainen os. Nykänen ja paljasjalkainen Varkautelainen
syntynyt Kopolanniemen tilalle 70vuotta sitten. Olen suurenperheen tytär ja
minulla on kuusi lasta ja viisitoista lasten lasta joista nuorin seitsemän
vuotta,l ähtee nyt kouluun. Olen käynyt kansakoulun ja aloitin työurani
liikeapulaisena Vaskon kaupassa Könönpellossa. Ja sieltä siirryin A.Alströmin
tehtaille ja siellä eri puolella olin työssä toistakymmentä vuotta, ja
sitten kerran tuli avoimeksi siivoojan paikka tehtaankoululle hain sitä ja
tärppäs, ja siivoojana toimin 26 vuotta kaupungin eri työpisteissä. Nyt olen
eläkkeellä ja toimin Varkauden Eläkeläisten ja Savon Aluejärjestön
puheenjohtajana, olen ollut kahdesti aiemmin kunnallisvaali ehdokkaana kaksi
kertaa. Olin sosiali- ja terveyslautakunnan jäsen kaksi kautta.
Sain Herastuomarin arvonimen lautamiehenä olemisesta.
Harrastukseni:
Perustin eläkkeelle jäätyäni Puurtilan koululle ikäihmisten
voimisteluryhmän ja vedän sitä ja olen eläkeläisten voimistelun
vetäjänä, toimin kuorossa ja harrastan käsitöitä, joista kutominen on
rakkain harrastus. Kaikki jotka minut tuntevat tietävät, että minkä otan
hoitaakseni hoidan sen.
Mikä on tärkeää ja mihin haluaisin vaikuttaa
- Hoivapalvelut on oltava kaupungin oma palvelu
- Terveys palvelut jokaisen saatavana
- Peruskoulun säästöille stoppi
- Liikunta ja uimahalli kaupungin omana palveluna
- Tarpeellinen henkilökunta vanhustyöhön
- Toivon, että äänestäminen kiinnostaisi jokaista kun nämä asiat koskettaa
meitä kaikkia.
Hyvää syksyn odotusta kaikille toivoo Kerttu.