Nimeni on Elina Vepsäläinen ja olen nyt ehdokkaana kunnallisvaaleissa toista kertaa. Kiinnostus politiikkaan ja yhteisten asioiden hoitoon on tullut minulle vähän kuin isän perintönä. Vaikka nuorempana aina vannoinkin, ettei koskaan.
Olen vähän päälle nelikymppinen neljän lapsen äiti ja yhden isoäiti. Työskentelen yksityisellä sektorilla taloushallinnon tehtävissä eräänlaisena toimiston sekatyöläisenä vuokratyössä.
Tällä vaalikaudella luottamustoiminani ovat olleet mm. jäsenyys
koulutuslautakunnassa sekä Savon Koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustossa.
Koulutuslautakunnassa olemme olleet monesti raskaiden päätösten edessä. On
ollut valittava huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Montaa päätöstä
tehtäessä olisi toivonut enemmän aikaa. Työ ei ole ollut helppoa.
Harrastan lukemista ja vesijumppaa, muuhun ei oikein aika tahdo riittää.
Toimin myös osittain vanhempieni omaishoitajana.
Sydäntäni lähellä ovat mm. lapsiperheiden ja vanhusten asiat. Mutta
mielestäni huomiota tulisi kiinnittää myös perheessä tapahtuvaan
väkivaltaan ja sen ennaltaehkäisyyn. Nämä ongelmathan vaikuttavat etenkin
perheen lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa.
Terveyspalvelut olisi myös saatava toimimaan, että kaikilla olisi taattu
lääkäriin pääsy aina tarvitessaan.
Lähivuodet tulevat vielä olemaan erityisen tiukkoja Varkauden taloudessa.
Kaikesta huolimatta nyt pitäisi nostattaa yhteishenkeä ja puhaltaa yhteen
hiileen tilanteen korjaamiseksi. Ei pidä vaipua synkkyyteen, onhan meillä
tässä kaupungissa paljon hyvääkin.
Itse olen lupautunut ehdokkaaksi siksi, että näin pystyn edes vähän
vaikuttamaan oman kotikuntani asioihin.